sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

valokuvaushaaste 2# - sävelmästä inspiroituneena

taikatalvi



Valokuvaushaaste 2# - sävelmästä inspiroituneena

Vuorossa olisi inspiroitua laulun sanoista. Laulu voi olla suosikkeja, vihattujasi tai sinulle tunteita herättävä kappale. Rockia, Poppia, Klassista, J-Rockia / Poppia... Ihan mitä vain sinä itse haluat. 
Kun olet valinnut kappaleen olisi sinun tarkoitus kuvata (nukkeja avuksi käyttäen tottakai) kuva kappaleesta. Voit ajatella kuvan olevan kansikuva, kortti tai ihan mikä tahansa. Kuvaa saa muokata niin paljon kuin mieli tekee. Kunhan lopputulos kuvaa kappaletta jollain tavalla. 
Esimerkki kuvasta ei paljon tarvitse höpötellä. Kappale on lyhyt joten kannattaa kuunnella se ja katsoa kuvaa niin ymmärrät tehtävän aivan varmasti. 
Osallistua voit lukijana niin kuin kaikissa muissakin haasteissa. Osallistumisviestiin laita suora linkki KUVAAN (ei postaukseen, jossa kuva esiintyy VAAN suoraan kuvaan!), nimesi ja linkki blogiisi. Tällä kertaa poikkeuksellisesti laita mukaan myös selitys miten kuva liittyy kappaleeseen - esim. sanoin, videon perusteella vai herättääkö kappale sinussa kuvassa näkyviä tunteita. 
Rohkeasti kaikki vain mukaan ja onnea kisaan! :--)

Osallistumisaika alkoi: klo 11/03/2012
Osallistumisaika päättyy: klo 12:00 17/03/2012

5 kommenttia:

  1. http://1.bp.blogspot.com/-rH5zc4ia7uA/T14jL0-h6rI/AAAAAAAAA-0/78xbaC0qzgw/s640/lalalala.jpg

    Siinäpä minun kuvani. Biisinä oli Paramoren The Only Exception. Miksi tuollainen kuva? Mulle tulee just joku tommonen random mieleen biisistä. Lisäks musavideossakin on jotain vähän tollasta kohtausta :3
    Toivottavasti nyt tein kaiken oikein.

    • Rosalie
    ~ savemysoull.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. http://3.bp.blogspot.com/-CVbAfaiL16w/T19cK8qUzHI/AAAAAAAAEgo/23AsUIfKgl8/s1600/kisaan.jpg

    Minun kuvani. (Kuva isona aika rakeinen, hups)
    Kappale on Bruno Marsin It Will Rain (http://www.youtube.com/watch?v=r-KcgmuIf74&feature=player_embedded).
    Pidän kappaleesta paljon ja yritinkin saada kuvaan sadetta (jota ei kyllä näkynyt yhtään, mutta asia korjattiin vesipisaroilla...) ja hieman "synkkyyttä" ja surumielisyyttä.

    • Sacchan
    • pyorivatytto.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. http://1.bp.blogspot.com/-2NPCvdEJQQ8/T2Mv5onlPFI/AAAAAAAAAGY/I3ZtvVHwRKA/s1600/simpleandclean.jpg

    Utada Hikarun kappaleella '' Simple and clean ''

    http://www.youtube.com/watch?v=NpcEVKNqveo :3

    VastaaPoista
  4. http://1.bp.blogspot.com/-XS_V415DlMs/T2Pf3D9afiI/AAAAAAAAAeg/KxsmmGV-CpE/s1600/blackbirds.JPG

    Siinä mun kuvani, Linkin Parkin kappaleella Black Birds. Kappale on tosi synkkä ja kuvastaa epätoivoa ja riittämättömyyden tunnetta, ja sitä koitin saada aikaseks tohon. Linnut on ehkä maailman säälittävimmät, mutta mä tykkäsin niistä tommosinaan :---D ei kaiken tarvi olla niin huoliteltua ja aitoa.

    - appleboy ☏
    - plasticmindplasticheart.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. http://1.bp.blogspot.com/-HJv0s1Hgl8M/T3HAUhJgwJI/AAAAAAAAAKw/YD7OpTjTUUs/s1600/Littlecreepygirl.jpg

    Siinä kuvani^^
    Se on saanut inspiraationsa Kerlin biisistä Walking on air :) Musta se on ihana ja herkkä biisi, koitin saada tohon sitä videon mustavalkoista ja synkkää tunnelmaa, ja mielestäni onnistuin ihan hyvin.

    VastaaPoista